Aikanaan ihmiset oppivat työn suvultaan tai työnantajalta, jonka palveluksessa he sitten viettivät lähes koko ikänsä. Erikoistuminen tapahtui luonnostaan resurssien, kiinnostuksen ja lahjojen ohjaamana. Osaamiselle kehittyi rutiineja ja työn tärkeyden vuoksi vastuulla oman työn laadusta oli keskeinen rooli. Ja näin saattoi myös luottaa osaamiskuvaan, joka tekijästä hahmottui.
Sittemmin on keksitty kaikkea kivaa tuohon lisäksi. Ensin tulivat tiimit. Ihmisten oli pystyttävä luokittelemaan moninainen ja vaihteleva osaamisensa siten, että heidät saattoi jakaa ryhmiin. Luokittelun ulkopuolinen osaaminen ja henkilökohtainen osaamiskuva käytännössä karsittiin. Sitten keksittiin hankkeet ja projektit. Työ, joka luonnostaan oli jaksottunut kokonaisuuksiksi resurssien ja yhteistyötahojen asettamissa raameissa, oli nyt tehtävä keksityissä aikaraameissa ja se tuotti tuloksen projektille, joka sitten päättyi ja jonka tuloksista toiminnan irrallisuudesta johtuen tuskin kovin laajalti koskaan jäi tietoa kenenkään käyttöön elämään. Tekijät suuntautuivat jo uusiin projekteihin. Tuloksia syntyi tiiviiseen tahtiin, projekti toisensa jälkeen. Aina uudelleen tehtiin tietyn asiakokonaisuuden työstä kartoitus ja suunnitteluvaihe, ja kun työkalut ja käytänteet saatiin kokoon, voitiin ne unohtaa ja alkaa suunnittelu alusta toisessa projektissa.
Sitten haluttiin yhä kauemmas irti todellisesta tekemisestä. Osaamisen eri osa-alueille alettiin antaa hienoja nimiä, joista uusina tuli muotia ja tietämällä sopivat sanat saattoi kategorioida itsensä osaksi asiantuntevaa ja aikaansaseuraavaa kärkijoukkoa. Jokainen toki käytti nimityksiä vähän omalla tavallaan ja asioista keskustellessa sisältöä tärkeämmäksi tulikin tuntea oikeat sanat ja käsitteet ja osata osoittaa kulloinkin muodikkainta suhtautumista noihin käsitteisiin, mitä ikinä ne sitten tarkoittavatkaan, jos mitään. Samat asiat nousivat eri ominaisuuksiltaan painottuen aallon harjalle vuodesta toiseen eikä kenenkään enää tarvinnut osata oman alansa asioistakaan mitään kokonaisuuksia. Riitti, että pysty hahmottamaan kulloinkin keskustelussa pyörivät termit ja osoittamaan oikeanlaista viisautta niihin kantaa ottamalla.
On saatu muutettua vanhanaikainen konkreettiseen tekemiseen ja tuloksiin painottuva osaamiskeskeinen maailma uudenlaiseksi ja iloiseksi kevyen näennäisen osaamisen suloiseksi tanssiksi. Osaamattomuus ja hallitsemattomuus tanssivat parrasvalojen loisteessa hypeen pukeutuneena ja taas pujahtavat varjoihin vaihtaakseen asuaan seuraavaa näytöstä varten. Laatu kukkii palveluissa ja tuotteissa ympärillämme, ja vanha tapa tehdä on unohtunut.
Tällaisia ajatuksia mielessä KIT konferenssin jälijltä,
MikkoMV
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kesäloman jälkeen ehkä Mikonkin ajatusmaailma on tuosta edellisestä keventynyt, melkoisen pessimistinen on tuo kevään konferenssin jälkeinen kuva tämän päivän työnteosta. Mutta olen myös samaa mieltä siitä, että projektit liian usein jäävät irrallisiksi, vaikka niiden kaunis ajatus on kehittää työtämme. Mielestäni kuitenkaan vanha tapa ja tottumus ei ole unohtunut, vaikka se usein saisi unohtua uusien käytänteiden tieltä mm. tässä opetustyössä. Ehkä projektien määrä ja vauhti ovat menneet laadun edelle, ihminen sokaistuu eikä enää ns. näe metsää puilta. Silloin tuntuu turvallisemmalta tukeutua vanhoihin tuttuihin työkaluihin ja -tapoihin.
VastaaPoistaPS. Mikon kirjoitus ehkä olikin ns. trolli, josta Leena ja Suvi kirjoittivat omassa suunvuorossaan ;)
Tiina Kielo